Tekeminen

Tekeminen tuo tuloksia – säilytä optimistisuus vastoinkäymisten keskellä

26.09.2021

Mitkä ominaisuudet yhdistävät toimintaansa eteenpäin vieviä ihmisiä?

Järjestin eilen Tekijäakatemian aivoriihen. Tällaisten tapahtumien tekeminen on inspiroivaa, sillä tälläkin kertaa mukana oli huipputyyppejä. Tapahtuman jälkeen aloin pohtia, mitkä ominaisuudet yhdistävät ihmisiä, jotka saavat vietyä omaa liiketoimintaansa eteenpäin.

Ainakin positiivisuus sekä optimistisuus vastoinkäymisten keskellä ovat todella tärkeässä roolissa. Vastoinkäymisiä tulee meille kaikille ja me voimme suhtautua niihin monella eri tavalla. Ihmiset, jotka vastoinkäymisistä huolimatta jaksavat tehdä asioita vähän kerrallaan, pääsevät yleensä pitkällä tähtäimellä pitkälle.

Välillä näkee kuitenkin myös sitä, että yritetään tehdä asioita aivan liian nopeasti. Tällöin tekemiseen liittyy usein kärsimättömyyttä ja hätäilyä. Voi toki olla, että toiminta lähtee liikkeelle nopeasti, mutta vaarana on, että se myös loppuu nopeasti. Tärkeässä roolissa siis ovat myös kärsivällisyys sekä stressin- että keskeneräisyydensietokyky.

Virheiden tekeminen on inhimillistä – onneksi yleiset virheet ovat vältettävissä

Julkaisin tällä viikolla artikkelin, jossa käsittelin vuotta 2008. Tämä oli järjestyksessään kolmas vuosiartikkeli, joissa käsittelen hieman kutakin vuotta. Ensimmäinen artikkeli käsitteli vuotta 2006, josta oma valmentajaurani alkoi.

On hauska miettiä vanhoja juttuja – ja kuinka paljon onkaan tullut vuosien varrella tehtyä virheitä. Jos minulla olisi aiemmin ollut sama osaaminen, mitä nyt on, olisin päässyt paljon helpommalla. Tein kuitenkin silloin sen hetkisillä tiedolla parhaimmiksi kokemani ratkaisut, joten niitä on turha hävetä tai harmitella.

Kuitenkin, ainakin omasta mielestäni, itselläni oli etenkin toimintaa aloittaessani asenne kohdallaan. Koska minulla ei ollut tietoa, osaamista tai kokemusta, niin päätin vain aloittaa tekemisen hyvällä asenteella. Näin myös tietoa, osaamista ja kokemusta alkoi karttua vähitellen.

Omat virheeni toimivat pohjana myös Tekijäakatemian perustamiselle, sillä haluan auttaa muita ihmisiä, jotta he eivät tekisi samoja virheitä kuin minä. Jokaisen ihmisen tulee toki tehtyä jotain virheitä ja kaikille tulee jotain vastoinkäymisiä. Toivon kuitenkin, ettei muiden tarvitsisi tehdä samoja alkeellisia virheitä, jotka olisivat helposti vältettävissä.

Tavoitteen asettaminen ja suunnitelman tekeminen

Julkaisin myös artisti, laulaja-lauluntekijä Mikko Harjun videohaastattelusta tehdyn artikkelin, jossa käsitellään muun muassa tavoitteen asettamista. On hyvä tiedostaa, että vaikka toimisi Mikon tavoin luovalla alalla, pystyy tällöinkin hyötymään tavoitteiden asettamisesta.

Mikko myös muistuttaa, että vaikka suunnitelmat eivät koskaan toteudu täsmällisesti, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, ettei niitä kannattaisi tehdä. Mitä paremmin suunnittelee, niin sitä enemmän se helpottaa tekemistä ja parantaa lopputulosta.

Videoiden kehittäminen editoimalla

Videoiden kehittäminen jatkuu taas, yllä olevan videon ollessa ensimmäinen viime aikoina julkaisemistani videosta, jota olen editoinut. Käytän editointiin iMovie-ohjelmaa, joka on tullut tietokoneen mukana ilmaissovelluksena. Olen käyttänyt sitä jo kymmenisen vuotta ja sen toiminnallisuus on toistaiseksi riittänyt mainiosti.

Olen tehnyt pelkästään kevyitä editointeja. Yleensä vain katkaisen videon keskeltä muutaman kohdan pois, yhdistäen videopätkät jouhevasti toisiinsa, kuten yllä olevalta videolta voit huomata. On toki olemassa parempiakin – ja maksullisia – editointiohjelmia. Kannattaa siis valita ohjelma sen mukaan, kuinka paljon haluat editointiin panostaa.

Editointiohjelman käyttämisen hyötynä on esimerkiksi se, että sinun ei tarvitse etukäteen muistaa niin yksityiskohtaisesti, mitä kyseisellä videolla haluat puhua. Voit siis käsitellä yhden aiheen kerrallaan, pitää pienen tauon ja kerrata muistiinpanoista seuraavan aiheen yksityiskohdat.

Hyötynä on se, että jos kuvatessasi unohdat sanoa jonkin asian, ei sinun tarvitse kuvata koko videota uudelleen. Voit kuvata vain unohtuneen asian ja liittää sen editoimalla vaikka toisen videon keskelle.