14.11.2016

Millaisella otteella yrittäjän tulisi suhtautua perintätoimiin? – osa 9.

Yrittäjyyteen kuuluu paljon hienoja ja inspiroivia asioita, mutta myös ikäviä asioita.

Tänään otin käsittelyyn yhden asian, mikä on sieltä ikävämmästä päästä, nimittäin sen, kun asiakkaat eivät maksa laskuja ajallaan.

Olen huomannut, että eri yrittäjillä on erilainen ote asiaan.

Yleisin toimintatapa on se, että ensin lähetetään maksuton muistutus, sitten maksullinen muistutus, ja jos tämäkään ei tehoa, siirretään laskut perintään.

Itselläni on toistaiseksi ollut sellainen käytäntö, etten ole laittanut muistutusmaksuja, enkä ole käyttänyt perintätoimistoa.

Olen kuitenkin huomannut, että jossain vaiheessa alkaa tulla omakin raja vastaan, kun asiakkaiden laskuja on tarpeeksi monta tonnia rästissä.

Kuukausittain kuluu turhaan aikaa ja energiaa muistutuslaskujen lähettämiseen.

Olenkin päättänyt aloittaa yhteistyön perintätoimiston kanssa.

Mielelläni kuitenkin välttäisin, sekä omasta että asiakkaan puolesta, perintätoimet mahdollisimman usein.

Tähän mennessä olen myös aina suostunut maksujärjestelyihin, kun asiakkaat niitä ovat ehdottaneet.

Arvostankin oma-aloitteista otetta. Kertoo vain suoraan, että nyt maksu ei onnistu eräpäivään mennessä, ja kysyy, sopisiko uusi eräpäivä tai maksu osissa.

Kun taas sellaiset tapaukset, ettei saa mitään vastausta, vaikka kuinka lähettää muistutuslaskuja, eivät ole kauhean mukavia tilanteita.

Näissä tilanteissa menee vain aikaa sekä energiaa hukkaan ja näissä tapauksissa perintätoimistolta tullut kirje voisi saada paremmin aikaan toimintaa.

Onko sinulla mielipidettä asiaan?

Millä tavalla muistutukset kannattaisi lähettää?

Missä vaiheessa laskut kannattaisi siirtää perintätoimistolle?

Vai kannattaako perintätoimistoa käyttää ollenkaan?