02.12.2016

Yrittäjä, eriytätkö suunnittelun ja toteutuksen? – osa 22.

Tänään käsittelyssä vanha viisaus, ”Kuka vaan voi tehdä mitä vaan, mutta kukaan ei voi tehdä kaikkea.”

Mielestäni tämä pätee hyvin yritystoimintaan.

Yleensä yritystoiminta ei ole rakettitiedettä, mutta muutamasta oivalluksesta on ainakin itselle ollut paljon hyötyä.

Ehkä näistä on hyötyä sinullekin.

Yksi arvokas taito on suunnittelun ja toteutuksen eriyttäminen.

Jos samaan aikaan yrittää suunnitella sekä toteuttaa, johtaa tämä helposti siihen, ettei toiminta ole kauhean johdonmukaista tai pitkäjänteistä, vaan tehdään sitä, mitä juuri sillä hetkellä sattuu huvittamaan.

Tämähän on toki kivaa, mutta se ei välttämättä johda toivottuihin lopputuloksiin.

Paljon toimivampi tapa on se, että ensin vain ja ainoastaan suunnittelee tehden toteuttamiskelpoisen suunnitelman.

Suunnitelmaan toki tulee aina muutoksia, mutta olennaista on se, miten muutokset tekee.

Tärkeää on ottaa tietoinen suunnittelutauko. Tauon voi ottaa tässä hetkessä, huomenna, ensi viikon maanantaina tai vaikka kahden viikon päästä viikonloppuna.

Suunnittelutauko kannattaa aloittaa tilannekatsauksella.

Kannattaa pohtia, mitä olet tehnyt, millaisia tuloksia olet saanut ja mitä mahdollisesti tarvitsee muuttaa.

Tämän jälkeen tee tietoiset muutokset suunnitelmaan, jonka jälkeen ryhdy taas tietoisesti toteuttamaan.