15.11.2016

Ensimmäinen kommentti keskustelunherättelyyn yrittäjyydestä – osa 10.

Tänään oli hieno hetki, kun yrittäjyyteen liittyviin pohdintoihini tuli ensimmäinen kommentti.

Se on aina hienoa, että ihmisiä kiinnostaa yrittäjyyteen liittyvät asiat ja että on pystynyt herättelemään keskustelua.

Juuri keskustelun herättäminen onkin yksi omista päämääristäni, koska tällöin kaikki keskusteluun osallistuvat saavat laajempaa näkökulmaa.

Yhden näkökulman sijasta monta näkökulmaa antaa myös jokaiselle paremman mahdollisuuden päivittää omaa näkemystään.

Kommentti alkoi näin: ”Tokihan lähtökohtaisesti pidetään sovitusta kiinni, mutta onko se sen arvoista aina? Kuinka paljon käytetään energiaa siihen jos toinen ei maksa?”

Tämä on mielestäni todella hyvä kysymys, kuinka paljon omaa aikaa ja energiaa kannattaa käyttää muistutuslaskujen lähettämiseen ja miten hinnoittelee oman aikansa?

Jos kuukaudessa käyttää tunnin, viisi tai kymmenen muistutuslaskujen lähettämiseen, niin kannattaako siirtää käytetty aika muistutuslaskuihin laskutuslisien muodossa vai meneekö se vain omaksi tappioksi?

Kommentti jatkui, ”Keskustelemalla ihmisen kanssa suoraan selviää tilanteet puolin jos toisin. Kommunikoinnin muodoista tällaisessa tilanteessa näen parhaimmaksi soiton toiselle: Hei, oletko unohtanut maksaa tai onko sinulla millainen syy, kun maksusuoritusta ei ole tullut?”

Puhelimella soittaminen on kyllä teoriassa paras vaihtoehto, muttei välttämättä käytännössä aina toimi.

Jos ajattelen omaa tilannettani. Minulla tuotteet ovat aika edullisia ja asiakkaita on määrällisesti aika paljon. Puhutaan alle sadan euron tuotteista.

Rästisaamisia on tällä hetkellä noin viideltäkymmeneltä eri asiakkaalta.

Jos siis soittaisi 50 puhelinsoittoa, menisi siinä aikaa ja energiaa paljon hukkaan.

Se olisi tietysti eri asia, jos olisi muutama asiakas, joilta olisi enemmän saatavia. Tällöin voisi ottaa henkilökohtaisemman lähestymistavan ja vaikka soittaa kaikki läpi.

Paras toimintatapa on tietysti aina sidonnainen tilanteeseen.

Jos on esimerkiksi verkkokauppa tai on muuten vain isompaa toimintaa, niin saattaa kerralla olla satoja tai tuhansia asiakkaita, joilta on maksut myöhässä.

Tällöin aikaa kuluisi huomattavan paljon. Lisäksi aika menee käytännössä hukkaan, koska tällöin yrittäjä ei tee tuottavaa työtä, opiskele tai markkinoi.

Yrittäjä joutuu käyttämään omaa aikaansa ylimääräiseen työhön siitä syystä, ettei asiakas ole tehnyt omaa osuuttaan.

Kommentti loppui näin, ”Raha on väline, jonka arvo menee ihmisen ohitse silloin, kun elämme selviytymisloopeista. Raha.On.Väline.”

On tietysti ymmärrettävää, jos ihmisellä on tilanne, jossa hän joutuu valitsemaan ruoan ostamisen tai laskujen maksamisen välillä.

Jos pitää hankkia esimerkiksi ruokaa, lääkkeitä tai muita kiireellisiä asioita, ajavat nämä vähemmän kiireellisten laskujen ohitse.

On kuitenkin tärkeää pitää mahdollisimman hyvin kärryillä ne ihmiset, joille maksuja on maksamatta.

Voi vaikka sanoa, ettei maksu valitettavasti onnistu ajallaan ja ehdottaa uutta eräpäivää.

Tai sanoa, että maksaa niin pian kuin mahdollista.

Tai kysyä, että voiko maksaa erissä.

Minä ja lähes kaikki muut yrittäjät olemme kyllä tällaisissa tilanteissa valmiita joustamaan.

Ne tilanteet kuitenkin harmittavat, jos joutuu lähettämään kymmenkunta muistutuslaskua, ennen kuin asiakkaalta tulee ensimmäinen vastaus.

Tärkeintä on siis pitää ne ihmiset mahdollisimman hyvin ajan tasalla, joille laskuja on rästissä, jotta asioista pystytään sopimaan mahdollisimman helposti.